Rakennusten energiatehokkuus

Suomen, kuten koko EU:n, energiankäytöstä rakennusten osuus on noin 40 prosenttia. Energiatehokkuus aikaansaadaan rakenteilla, taloteknisillä järjestelmillä ja tuotteilla sekä niitä yhdistävillä palveluilla.

Rakennusten energiatehokkuusdirektiivi, Energy Performance of Buildings Directive 2002/91/EY (josta myös Suomessa käytetään usein lyhennettä EPBD), hyväksyttiin vuoden 2002 lopulla. EU-komissio päätti konsultoituaan jäsenvaltioiden asiantuntijoita, etujärjestöjä ja CENiä, että energiatehokkuusdirektiivin käyttöönoton tukemista varten tarvitaan kiireellisesti standardeja. ”EPBD-Mandaatti” (M/343) käsitti 40 työkohdetta. Suurin osa EPBD-standardeista valmistui vuonna 2007, ja loputkin vuonna 2008. Standardien jatkokehitys eli revisiointi alkaa lähitulevaisuudessa, jolloin on tärkeää olla mukana ajamassa Suomen näkemyksiä ja tarpeita. 

Euroopassa on EU:n tuella käynnistynyt useita hankkeita, joissa arvioidaan direktiivin ja sen eri vaatimusten käyttöönottoa eri maissa ja myös tuodaan esille ehdotuksia sekä itse direktiivin että sen toimeenpanoa palvelevien toimenpiteiden ja ”työkalujen” kehittämiseksi. Yksi näistä hankkeista on mittava ”BuildUp” -hanke, jonka sivustolla http://www.buildup.eu on myös runsaasti tietoa direktiiviin liittyvistä standardeista. Useat hankkeet sisältävät myös standardien arviointiin ja tulevaan kehittämiseen liittyviä osioita, etenkin CENSE-hanke ks. http://www.iee-cense.eu/.

Rakennusten energiatehokkuuden eurooppalaisesta standardisoinnista vastaavat seuraavat eurooppalaiset tekniset komiteat

Komitea
Vastuutaho
CEN/TC 228 Heating systems in buildingMETSTA
CEN/TC 156 Ventilation for buildingsMETSTA
CEN/TC 89 Thermal performance of buildings and building componentsRTT
CEN/TC 247 Building Automation, Controls and Building ManagementMETSTA
CEN/TC 169 Light and lightingSESKO

EPBD - Rakennusten energiatehokkuus standardit SFS:n verkkokaupan luettelossa:

SFS-ICS 94 Energiatehokkuus

EBPD standardisointikokonaisuudesta on tehty myös SFS-esite.

Standardisarja koostuu 43 standardista ja 20 tukistandardista, jotka voidaan luokitella seuraavasti:

  1. Standardit, joissa määritellään rakennusten energiatehokkuus, energiasertifiointi, kokonaisenergiankulutus, primäärienergia ja CO2−päästöt, energiankulutuksen arviointi ja energiatehokkuusluokitus.
  2. Rakennusfysiikan standardit, joissa määritellään laskentamenetelmät esim. johtumisesta tai ilmanvaihdosta aiheutuvalle lämmönsiirrolle, lämpökuormille ja kesälämpötiloille, auringon säteilylle sekä rakennuksen lämmitykseen ja jäähdytykseen tarvittavalle energialle.
  3. Ilmanvaihto- ja ilmastointijärjestelmien luokittelun ja määrittelyn sisältävät standardit.
  4. Huoneiden lämmitykseen sekä kotitalouksien lämminvesijärjestelmiin keskittyneet standardit. Ne käsittelevät lämmöntuotannon tehokkuutta, lämmön siirron ja luovutuksen tehokkuutta ja kotitalouksien lämminvesijärjestelmiä.
  5. Tukevat standardit. Ne käsittelevät rakennusten valaistusjärjestelmiä (ml. päivänvalon osuus), rakennusjärjestelmien säätöjä ja automaatiota kiinteistöhuollossa, sisäilmaston luokittelua ja toteuttamiskelpoisten lämmöntuotantomenetelmien taloudellisia näkökohtia.
  6. Standardit tarkastuksia varten. Ne käsittelevät lämmityskattiloita ja -järjestelmiä, jäähdytys- ja ilmastointijärjestelmiä ja ilmanvaihtojärjestelmiä.

Näiden standardien välisiä yhteyksiä ja riippuvuussuhteita sekä energiatehokkuuteen liittyviä peruskäsitteitä on selostettu pian myös suomenkielellä julkaistavassa ns. ”päädokumentissa” (Umbrella Document) CEN/TR 15615:2008, jonka liitteessä on määritelty keskeiset rakennusten energiatehokkuuteen liittyvät käsitteet. Esimerkkinä dokumentin kuva 3, joka kuvaa eri energiavirtojen väliset yhteydet. Alin rivi ilmaisee syöttötiedot, käsittäen rakennuksen ominaisuudet, rakennuksen käytöt ja ilmastolliset muuttujat. Järjestelmistä talteen otettavat häviöt tuottavat hyödynnettävää ilmaislämpöä.

Meneillään olevaan standardisointiin voit tutustua standardisoinnista vastaavan toimialayhteisön sivuilta METSTA ja RTT sekä SESKO.

 


 


Standardisoinnin oppilaitosportaali SFSedu

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry  /  Malminkatu 34, 00100 HELSINKI  /  puh. 09 149 9331  /  Rekisteriseloste