Kuljetettavat kaasusäiliöt

Aihealueen standardisointi liittyy kiinteästi sekä eurooppalaisiin että kansainvälisiin kulje-tusmääräyksiin. Eurooppalaisissa kuljetuksia koskevissa viranomaismääräyksissä (ADR/RID/ADN) ja kansainvälisissä YK:n vaarallisten aineiden kuljetuksia koskevissa mallisopimuksissa viitataan suureen joukkoon standardeja, joita alan tekniset komiteat valmistavat. Näitä määräyksiä uusitaan jatkuvasti, ja standardit, joihin määräyksissä viitataan, muuttuvat samoin jatkuvasti. Työ tähtää ennen kaikkea turvallisuuden lisäämiseen. Työhön osallistuminen on tärkeää sekä alan yrityksille että viranomaisille (Tukes, TraFi ja LVM). Suomen tavoitteena standardisointityössä on saada uusin tieto mahdollisimman nopeasti sekä tuoda esiin pohjoisten olosuhteiden asettamat vaatimukset. 

Suomi on pystynyt vaikuttamaan siihen, että päällekkäisyyksiä eurooppalaisissa ja kansainvälisissä standardeissa on saatu vähennettyä. Tavoitteena on saada yhtenäiset standardit kaikkialle. Tämä on tärkeää kansainvälisesti toimivien yritysten kannalta. Näin saadaan aikaan kustannussäästöjä ja edistetään turvallisuutta.

Aihealueen standardisoinnista vasta Kemesta.

Standardisoinnin oppilaitosportaali SFSedu

Suomen Standardisoimisliitto SFS ry  /  Malminkatu 34, 00100 HELSINKI  /  puh. 09 149 9331  /  Rekisteriseloste